10.27.2007

Ideahautomo -- Brainstorming

Ompelukone on ollut melko hiljaa viime päivinä. Siksi lisäsinkin muutaman uuden kuvan tuonne aiempien töiden listaan.

Vaikka ompeluksia ei ole syntynyt, se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö mielessä pyöri uudet suunnitelmat.
Vanhoja lakanoita ja tyynyliinoja alkaa olla jo vähintään omiksi tarpeiksi. Pitkään mielessä on pyörinyt tunikan valmistus. Ompeluhuoneen muutostyöt ovat hieman vaiheessa, joten se on osaltaan hidastanut toimeen ryhtymistä.

Jo kesällä ostin kirppikseltä isoja miesten villapaitoja ja -takkeja, jotka pistin pesukoneeseen huopumaan.

Yksi paidoista kutistui sellaiseksi, että siitä syntyy vielä slipoveri. Ylimääräiset osat leikkasin heti pois, viimeistelyyn en ole vielä päässyt käsiksi...

Yksi paidoista ei huopunut lainkaan, ja loput paidoista jäävät odottelemaan muuntautumista hameeksi - ainakin luulisin niin.

Aivan tyystin en ole unohtanut uusienkaan kankaiden käyttöä. Vaelluskamppeita varten tilasin Shelbystä tuulenpitävää mustaa fleeceä lakkiin ja nopeasti kuivuvaa fleecen tyyppistä, ohutta punaista kangasta "hikipaitaa" varten.


Having no inspiration to sew, I've been doing some designing and brainstorming in my mind. I've got a good collection of beautiful second-hand fabrics and some old sweaters which I washed in high temperature to get felted. I also orderd some new technical fabrics to renew my hiking wardrobe.

1 comment:

  1. Kivoja juttuja sinulla täällä vireillä. Ihastuin erityisesti ekan postauksesi vihreään mekkoon ja ruusukkeeseen, aivan ihanat!

    ReplyDelete